Ulkoministeri Valtonen Saksan käänteestä oikealle: Demokratiaa kunnioitettava myös silloin, kun jotkut ajattelevat eri tavalla
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei järkyttynyt äärioikeiston voitosta Saksan osavaltiovaaleissa. ”Taustalla monenlaista tyytymättömyyttä.”
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kommentoi iltapäivällä äärioikeistolaisen AfD-puolueen äänivyöryä Saksan Saksi-Anhaltin osavaltiossa. Valtonen toteaa, että yhden osavaltion vaalitulos ei ratkaise liittovaltion politiikkaa.
– Merzin hallitus istuu kuitenkin muutaman vuoden, ellei mitään ihmeitä tapahdu. Ja voi olla, että Ukrainan sotakin saa ehkä erilaisia käänteitä tässä matkan varrella.
Valtonen myöntää, että monessa Euroopan suuressa maassa oikeistolaisia tendenssejä on olemassa. Ne johtuvat hänen mukaansa kansalaisten hyvinkin erilaisista huolista; syyt äärioikeiston äänestämisen ovat moninaisia.
– Kannattaa muistaa, että kun kunnioitamme demokratiaa, niin kunnioitamme sitä loppuun asti myös tilanteessa, että jotkut ajattelevat eri tavalla kuin me. Suomi toimii tässä niin, että tuomme viestiämme asioissa, jotka koskevat koko Eurooppaa ja meidän yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Maltillisen oikeiston reaktioita AfD:n nousuun Valtonen on pohtinut laajoissa keskusteluissa saksalaisten tuttaviensa ja vastapuolten kanssa. Hänen analyysinsä tiivistyy Saksan kotimaiseen politiikkaan.
– Kyllähän siellä monenmoisia huolia on taustalla, tyytymättömyyttä. Taustalla on myös paljon maahanmuuttokriittisyyttä.
Valtonen muistuttaa, että AfD syntyi 15 vuotta sitten taloustieteilijöiden luomana vaihtoehtona Saksan eurokriisipolitiikkaan. Nyttemmin siitä on Valtosen mielestä tullut laajempi yleinen protestipuolue.
– AfD on näkyvimpänä juuri maahanmuuttokriittinen ja myös Venäjä-myönteinen puolue. Mutta Saksi-Anhaltissa nimenomaan on itse asiassa melkein vähiten maahanmuuttajataustaisia ihmisiä esimerkiksi suuriin kaupunkeihin verrattuna.
Maltillisen oikeiston tapa puhua maahanmuutosta on Valtosen mukaan muuttunut. Valtonen sanoo, että Orpon hallitus on järkevöittänyt maahanmuuttopolitiikkaa.
– Olemme kaikin puolin satsanneet siihen, että Suomeen on helppo tulla. Suomeen suorastaan toivotaan ihmisiä tekemään töitä, perustamaan yrityksen, perustamaan perheen ja rakentamaan tätä yhteiskuntaa.
Vastaavasti Valtonen myöntää, että turvapaikkapolitiikassa on ollut haasteita.
– Olemme pyrkineet tulemaan vastaan ihmisten aitoja huolia. Tilkitsemään syitä, minkä takia näin on tapahtunut.
Väitteeseen vakiintuneiden puolueiden ylireagoinnista Saksi-Anhaltin vaalitulokseen Valtonen vastasi lyhyesti.
– Kokoomus on vanha puolue, mutta itse en ole lainkaan järkyttynyt.
Alternativ für Deutschland -puolue kaksinkertaisti kannatuksensa sunnuntaina Saksi-Anhaltin osavaltiovaaleissa 43,8 prosenttiin. Se ei kuitenkaan saanut enemmistöä, vaan hallitusvaltaan noustakseen se tarvitsee kumppanin tai kumppaneita.
Perinteiset puolueet ovat tähän saakka kieltäytyneet yhteistyöstä AfD:n kanssa.
Entisen Itä-Saksan puolella sijaitseva muuttotappiollinen Saksi-Anhalt on väkimäärältään vain 2,1 miljoonaa Saksan yli 80 miljoonasta asukkaasta. Osavaltion vaalitulos on kuitenkin huojuttanut koko Saksan liittotasavallan poliittista järjestelmää. Kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz järkyttyi vaalituloksesta, jossa hänen CDU-puolueensa kannatus puolittui.
Merzin hallitus tuskin kaatuu AfD:n vaalivoittoon yhdessä osavaltiossa, mutta esimerkiksi yliopistotutkija Timo Miettinen arvioi, että äärioikeiston nousu heikentää Saksan poliittista keskustaa tilanteessa, jossa Euroopassa kaivattaisiin Saksalta johtajuutta.
Miettisen mukaan Euroopan puolustuksen tai Ukrainan tukemisen lisäksi Saksaa kaivattaisiin ottamaan myös suurempaa vastuuta talouspolitiikasta ja EU:n kilpailukyvyn vahvistamisesta.
Source: original · archived on viral-news.eu